Lafcadio Hearn
Kansikuva

Kreikkalais-irlantilainen Lafcadio Hearn (1850-1904) saapui kirjavien elämänvaiheiden jälkeen vuonna 1890 kirjeenvaihtajaksi Japaniin - eikä enää koskaan halunnut elää muualla. Hänestä tuli suuri ja japanilaisten itsensäkin korkealle arvostama japanilaisuuden tulkitsija ja ymmärtäjä. Yli kymmenellä kirjallaan hän on kenties vaikuttanut enemmän kuin kukaan toinen siihen kuvaan, joka länsimaailmalla on Japanista. Hearnia kiinnostivat erityisesti kansojen perinteiset tarinat, sadut, runous. Hän esimerkiksi käänsi englanniksi otteita Kalevalasta ja teki ensimmäisenä eeposta tunnetuksi Japanissa. Kwaidanissa eli "Tarinoissa ja tukielmissa oudoista ilmiöistä" hän esittelee japanilaisen tarinaperinteen kiehtovimpia elementtejä, legendoja, kauhutarinoita. Nämä 17 kansantarinaa ovat aavemaisia kuvauksia epätodellisesta maailmasta, jossa kuitenkin aina kummittelee tietoisuus hengen läsnäolosta. Kwaidan tunnetaan myös Masaki Kobyashin mestarillisena elokuvana vuodelta 1964. Thomas Warburton esittelee teoksen alkuun liitetyssä esseessään Hearnin elämää ja kirjailijantyötä.

Alun tylsän osuuden eli johdannon ja muiden jälkeen, kun päästiin itse tarinoihin, kirja ilmeni melkoisen hyväksi. Osa tarinoista oli jonkinlaisia kummitustarinoita, kuten Yuki-Onna ja osa taas oli jonkinlaisia rakkaustarinoita. Esimerkiksi O-Tein tarina oli juuri tällainen rakkauskertomus, joka omalla tavallaan oli liikuttava. Tarinat olivat nopeita lukea lyhyytensä vuoksi, vaikka niitä olikin 17 kappaletta. Osa tarinoista tuntui kuitenkin melko turhilta, esimerkiksi Riki-Baka kuului tähän kastiin. En tiedä miten japanilaiset tähän tarinaan oikein suhtautuisivat, mutta minulle tuon tarinan idea ei oikein auennut. Rikin kuoleman jälkeen joku lapsi syntyi kädessään sanat Riki-Baka, mutta mitä sitten? Eihän tuollaista toki tapahdu ihan joka päivä, tuskin ollenkaan, mutta tarinan tyyli sai sen kuitenkin kuulostamaan enemmän sellaiselta hauskalta sattumukselta joka voisi sattua kenelle vain. Lisäksi jäi myös vaivaamaan tarina Peilistä ja kellosta kun tarina jätettiin kesken sillä tavalla... Mutta luultavasti se tarina on japanissa jonkinlainen vitsi, samaan tapaan kuin täällä kotoisessa Suomessa yksi jonka olen kuullut monta kertaa: "Veitsi vilahtaa, kurkku katkeaa... ja kurkkuvoileipä on valmis."
Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille japanista kiinnostuneille ja niille jotka tahtovat vähän vaihtelua länsimaisiin kummitustarinoihin. Osaa tarinoista ei voisi parhaalla tahdollakaan sanoa kyllä kummitustarinoiksi, mutta olisivat nuo kuitenkin mukavaa vaihtelua johonkin leirinuotiolle kerrottavaksi.