Jouni Paakkinen
Kansikuva

Kukapa ei olisi aprillina narrannut jotakuta katsomaan olematonta, uskomaan mahdotonta tai juoksemaan turhaan. Aprillipäivänä narraaminen on luvallista eikä siitä saa suuttua. Jouni Paakkinen on kerännyt sanomalehtien kaikkien aikojen hilpeimmät aprillipilat yksiin kansiin. Kirjasta löytyy "silliä ja kuravettä" niin parimetrisen maailmanennätyshauen, dinosauruksen kuoriutumisen kuin eukonkantoputkenkin muodossa. Myös alkoholiautomaatit ja EU-direktiivit alastomien patsaiden säädyttömyydestä ovat vetäneet suomalaisia kunnolla höplästä!

Sain siis kirjan luettua tässä nanowrimon ohessa, vaikka pahoin pelkäsin, että kuukauden kirjasaldo, jäisi jälleen siihen yhteen kirjaan, kuten muutamana viime kuukautena. Onneksi sain kuitenkin tämän kahlattua läpi  ennen marraskuun loppua. Normaalisti kirja olisi mennyt kyllä ihan välipalana muiden kirjojen ohessa, mutta näin marraskussa osallistuin National Novel Writing Month projektiin joten luonnollisesti aika on kulunut kirjoittaessa. No, asiaan siis...
Kirjaan oli hyvin koottu vuosien varrella koottu lehdissä ja eri medioissa julkaistuja aprillipiloja. Tarjontaa oli laidasta laitaan ja piloissa uutisoitiin niin EU-direktiivejä kuin arkisempiakin asioita. Itselleni ei kuitenkaan mikään julkaistuista piloista jäänyt erityisesti mieleen, en tiedä olenko sitten tosikko vai oliko pilojen huumori liian kehittynyttä aivoilleni. Tai ehkä en yksinkertaisesti vain jaksanut nauraa. Joka tapauksessa, uskoisin jonkun paljon huumorimieltä omaavan saavan kirjasta ja sen piloista enemmän irti kuin itse sain.