tiistai, 7. huhtikuu 2009

Blogi muuttaa

Niin, päädyin siis nyt sitten muuttamaan blogini täältä Vuodatuksesta Wordpressiin, koska havaitsin Wordpressin itselleni soveltuvammaksi blogipohjaksi. Tuomakselle kuuluu iso kiitos Vuodatuksen ylläpidosta ja toivottavasti Vuodatus nyt lähtöni jälkeen saa paljon uusia kävijöitä ja bloggaajia. Kirjablogini uusi osoite on nyt siis tässä:

http://pawinkirja.wordpress.com/

Toivottavasti blogini lukijat jaksavat siis seurata ja ottavat tuon osoitteen talteen. Pienenä perfektionistina olen siirtänyt tänne postaamani kirja esittelyt uuteen blogiin, sillä tahdon kaikkien esittelyjen olevan saman osoitteen alla, siltä varalta, että tämä vanha blogi poistetaan tai jostain muusta syystä katoaa. Kiitos vielä kerran Vuodatukselle. :)

tiistai, 7. huhtikuu 2009

Christine, tappaja-auto

Stephen King
Kansikuva

Arnie on mitättömän näköinen näppylänaama, josta eivät piittaa juuri muut kuin ainoa kaveri Dennis ja tyttöystävä Leigh. Mutta sitten kuvaan ilmestyy Christine, tulipunainen vuoden 1958 Plymouth. Se herättää Arnien mekaanikonvaistot ja myös tosi rakkauden - sillä mitä muuta on tuo kiihko, jolla Arnie ryhtyy palauttamaan Christinen voimaa ja kauneutta? Ja Christine vastaa rakkauteen: sen kuhmut ja lommot siliävät kun Arnie vain katsookin niihin. Mutta se on mustasukkainen rakastettu eikä siedä kilpailijoita. Yön hetkinä se kiitää pitkin teitä tuoden tuhoa ja kuolemaa niille, jotka ovat loukanneet Arnieta tai yrittäneet vieroittaa hänet Christinestä. Ja lopulta auton demoninen raivo tarttuu myös Arnieen...

Takakannen tekstin tekijä, kuka lieneekin ei ilmeisesti ollut lukenut koko kirjaa kuin sieltä täältä, sillä Leigh tuli vastan Christinen ostamisen jälkeen ja väri ei ollut tulipunainen vaan punavalkoinen, se tehtiin moneen kertaan selväksi kirjan aikana. Joka tapauksessa, tämä oli jo parempaa tuotantoa kuin Tulisilmä, ainakin omasta mielestäni, vaikka itsekseen ajeleva riivattu auto ei paljonkaan säväyttänyt. Tosin jos itse kokisi vastaavaa niin melko varmasti säväyttäisi, mutta näin kirjana ei. Ei mitään järin kauheaa tavaraa, vaikka välillä saikin pidättää hengitystään että mitäs seuraavaksi. Yhden ainoan kirjoitusvirheen silmäni huomasivat kirjasta ja lukemani painoksen kansikuvasta propsit tekijälle. Vaikka en itse järin kauhuissani ollutkaan vaikka Stephen Kingiä on kauhun kirjailijana kehuttu, niin kansikuva oli aiheeseen sopivan pahaenteisen näköinen. Sellainen synkkä ja uhkaava, aivan kuin Christine olisi juuri lähdössä ajelulle ja tappamaan taas jonkun.

sunnuntai, 29. maaliskuu 2009

Tulisilmä

Stephen King
Kansikuva

Kaksi rahatonta opiskelijaa osallistuu lääketieteelliseen kokeeseen - ja saa myöhemmin lapsen jolla on kauhistava yliluonnollinen ominaisuus: kyky sytyttää tuleen mitä tahansa ajatuksen voimalla. Kun hänen vaimonsa murhataan Andylle selviää, että perhe on kokeesta lähtien ollut tarkkailun alaisena. "Verstas", tieteen strategiseen käyttöön erikoistunut salainen palvelu saa Charlie tytön salaisuuden selville ja haluaa tytön omiin tarkoituksiinsa. Isä ja kuusivuotias Charlie lähtevät epätoivoiselle pakomatkalle halki Amerikan mantereen. Verstaan agentit ovat alati heidän kintereillään ja tietokone laskee ennalta heidän jokaisen siirtonsa. Heitä kuvataan, kuunnellaan ja nauhoitetaan heidän tietämättään, heihin ujutetaan sedatiiveja kun he vähiten aavistavat - ja lopulta heidät saadaan verkkoon. Mutta kun Verstaan psykologiarmeija valmistautuu Charlien tajunnan lopulliseen "avaamiseen", sitä kohtaa yllätys.

Well, sanotaan nyt ensiksi että Hasselien ohessa päätin lukea myös Kingin tuotantoa, suurin osa kun kirjastossa olleiden teosten taka-kansista vaikutti perin mielenkiintoiselta. Tämä Tulisilmä ei minua pahemmin säväyttänyt, vaikka kieltämättä oli karmaisevaa ajatella sitä tapaa, jolla Andyn vaimo murhattiin ja mies jouti pakenemaan tyttärensä kanssa. Myskin Verstaan toiminta perheen suhteen pisti vihaksi. Tuollaisia ei todellakaan pitäisi testata opiskelijoilla, ilman että kerrotaan testattavasta aineesta kaikki tarpeellinen, mitä siitä jo tiedetään. Kirjan alussa ei lainkaan kerrottu näille vapaaehtoisille testaajille testattavasta aineesta vaan heidät yksinkertaisesti huumattiin ja he saivat psi-kykyjä. Toivon todella, ettei mikään valtio ala tehdä tuollaisia, sillä en yhtään epäile sitä, etteikö vastaavanlaisen aineen kehittelyo olisi jonakin päivänä mahdollista. On nykytieteen taso kuitenkin sen verran korkea. Jos kuitenkin ajatellaan mahdollisuutta tuollaisesta vielä laajemmin niin ei ihmisen pitäisi kehitellä tuollaisia lainkaan. Se yksinkertaisesti olisi väärin koko ihmiskuntaa kohtaan ja tietenkin niitä kohtaan joihin vastaavanlaista psi-kykyjä aiheuttavaa ainetta laitettaisiin ja käytettäisiin kykyjä sitten hyväksi. Joka tapauksessa, kirjan idea oli mielenkiintoinen. Tosin olisi toivonut kirjan jatkuvan pidempäänkin, sillä nyt se jäi ikään kuin kesken, eikä lukija voi kuin arvailla, mitä sen lopun jälkeen tapahtui. Saiko Charlie julkaistua asiansa lehdessä ja jos sai niin mitä tapahtui? Mieli tekisi kirjoittaa jonkinlainen ficci joka jatkaisi tarinaa siitä mihin se jäi, mutta koska minulla ei ole mielessäni mitään juonta, niin ehkä on parempi jättää asia sikseen.

tiistai, 24. maaliskuu 2009

Monte Cassino

Sven Hassel
Kansikuva

Tanskalainen Sven Hassel oli yksi niitä toisinajattelevia "ulkosaksalaisia", joita Hitler esikuntineen vihasi. Niinpä asselin tie vei rangaistuspataljoonan mukana rintamalle varmaan kuolemaan - pataljoonan 6000 miehestä vain seitsemän selvisi hengissä. Sven Hasselin kirja kertoo mustan huumorin sävyttämänä millaista sota todella on ja millaista on taistella aatteen puolesta, jota syvästi vihaa... vain pysyäkseen hengissä.

Samaa Hasselia kuin akaisemmatkin kirjat. Tässä osassa ei tapahtunut mitään järisyttävää, mutta lopussa tosin hämäsi, kun sanottiin, että rintamalle jäivät vain Porta, Pikkuveli, Gregor Martin ja Sven itse. Mihin ihmeeseen Legioonalainen katosi? Vanhan ja Barcelonan sanottiin joutuneen eturintaman taakse, sairaskuljetukseen haavoittumisten takia, mutta siitä ei mainittu sanaakaan, kuinka Legioonalaiselle kävi, aivan kuin kirjailija olisi unohtanut, että Legioonalaista onkaan. Seuraavaa osaa odotellessa, toivon vain, että se Legioonalainen sieltä vielä jostain ilmestyy. En minä halua yhden suosikkihahmoistani noin vain kataovan tai kuolevan jossain vaiheessa sotaa. Joka tapauksessa, luku urakka jatkuu ja aion todella nämä kaikki Hasselit lukea, vaikka kuinka tuntuisi puuduttavalta urakalta.

tiistai, 10. maaliskuu 2009

Tähtisumua

Neil Gaiman
Kansikuva

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi muuri, joka estää pääsyn toisella puolella olevaan haltijoiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen. Valittunsa sydämen voittamiseen Thristran lupaa noutaa rakastetulleen taivaalta pudonneen tähden - ja lähtee haltioiden merkilliseen ja pelottavaan maahan sitä etsimään. Tristran ei kuitenkaan ole ainoa, joka havittelee ihmeellisen hohtavaa ja oikukasta aarretta...

Olen nähnyt tämän elokuvana ennen kuin luin kirjan ja elokuvaa oli muuteltu aika tavalla. Elokuvassa voisi sanoa olevan jopa enemmän jännitystä ja tapahtumia muutenkin kuin tässä ja muutenkin tarinaa oli muuteltu elokuvassa melkoisesti. Ymmärrän, että ihan syystäkin, sillä elokuva olisi jäänyt melko lyhyeksi jos se olisi tehty täsmälleen kirjaa seuraten. Tarina on yksinkertaisesti satu, niin hyvässä kuin pahassakin. Ihan pienille lapsille en menisi tätä kuitenkaan satuna lukemaan, riippuen toki hieman lapsestakin. Sanoisin tätä melko lailla perusfantasiaksi ja pakollisten Belgarionin tarujen, Potterien ja muun perusfantasian ohella tämä olisi hyvä kirja, josta lähteä tutustumaan fantasiakirjallisuuden maailmaan. Suosittelen tämän teoksen tapauksessa katsomaan ensin elokuvan ja lukemaan sitten vasta kirjan. Sanoisin elokuvan olevan tässä jopa parempi kuin kirja.