Uzodinma Iweala
Kansikuva

"Minä en ole paha poika. Minä en ole paha poika. Minä olen sotilas eikä sotilas ole paha jos tappaa. Niin minä sanon minulle itselle kun sotilaan tehtävä on tappaa, tappaa, tappaa. Eli jos minä tapan niin minä teen vaan mikä on oikein."
Yhdeksänvuotias Agu-poika kaapataan kotikylästään sissisotilaaksi. Alkaa painajaismainen matka halki keskisen Afrikan viidakon väkivaltaisen Komandantin johdolla. Agun hengästynyt, aistihavaintoja tulviva puhe sykkii elämisen vimmaa läpi koko tarinan. Nuoren pojan ainutlaatuinen kertojanääni jää kaikumaan mieleen pitkäksi aikaa kirjan viimeisen, varovaisen valonpilkahduksen tarjoavan sivun jälkeen. Lapsen maailmassa pimeys hohtaa valoa ja raskauteen kätkeytyy lupaus keveydestä.

Mitähän tästä nyt sitten sanoisi... Uskon että monene mielestä tämä varmasti on liikuttava ja mieleen painuva teos. Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että Agu oli kirjassa yhdeksänvuotias, sillä jotenkin tekstin perusteella olisi voinut luulla Agun olevan teini-iässä. Ehkä jotain kaksitoista tai kolmetoista vuotias. Ainakin mitä itse muistan yhdeksännestä elinvuodestani, niin en minä olisi vastaavassa tilanteessa osannut oikein miettiä sotaa ja kaikkea mitä Agu nyt kirjan aikana ajatteli. Sen kyllä tosin ymmärrän, että niinkin nuorta varmasti järkyttää sodan kauhu ja jos vielä joutuu itse kantamaan asetta mukana ja tappamaan ihmisiä. Komandanttikin oli loppujen lopuksi oikea sika, kun käytti Agua sillä tavalla hyväksi, joten sen nyt ainakin pitäisi järkyttää.
Muuten kirja jaksoi kyllä pitää otteessaan, mutta tekstin tyyli pisti kuitenkin silmään ja alkoi pitemmän päälle ärsyttää. Itselleni on ihan pienestä ekaluokkalaisesta alkaen jankutettu, että kun kirjoitetaan niin käytetään kirjakieltä. Siksi tuntui nyt hämmentävältä ja ärsyttävältä lukea tekstiä, joka vaikutti siltä kuin joku olisi kirjoittanut vähän "hoono soomi" ja kun useassakin kohdassa toisteltiin sanoja, alkoi silmissä kyllä näkyä punaista. Esimerkiksi tuossa takakannen tekstissä tuo "Tappaa, tappaa, tappaa." Kaipa tuohon tottuisi jos lukisi enemmänkin tuollaisia ei-kirjakielellä kirjoitettuja kirjoja. Nyt kuitenkin vaihteeksi taas pari Sven Hasselia, teidän blogin lukijoiden harmiksi.