J.K. Rowling
Kansikuva
Viidennessä kirjassa todella oli sitä jotain, mitä kaipasin ensimmäisen kirjan kohdalla. Tapahtumia kuvailtiin enemmän. Ainoa kohta, joka jäi kaihertamaan, oli se, kun Lupin meni Pyhässä Mungossa juttelemaan sen toisen ihmissuden kanssa, joka oli samassa huoneessa Weasleyn isän kanssa. Jostain syystä olisin todella halunnut tietää mitä Lupin ja se toinen ihmissusi puhuivat. Myös professori Lockhartin tapaaminen suljetulla osastolla oli hupaisaa luettavaa. Hän oli oma itsensä, vaikka muisti olikin mitä oli.
Lisäksi Harrya vaivasi kirjassa selvästi murrosikä ja samaistuin hyvin Harryn saamiin raivonpuuskiin. Itsestäni olisi tuntunut varmaan ihan samalta kuin Harrysta, jos olisin joutunut olemaan koko kesän jossain ilman minkäänlaisia uutisia siitä mitä ympärillä tapahtuu. Feeniksin kilta on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista Potter kirjoista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.