Robin Jarvis
Kansikuva

Turhamainen hiirineito Audrey joutuu höperön rottarouvan, madame Akkikujun seuraneidiksi maalle – ja samalla keskelle pelon ja kyräilyn ilmapiiriä. Karmeat kuolemantapaukset alkavat rikkoa hiiriyhteisön rauhaa; pöllön huhuilu kypsän viljapellon yllä tuntuu enteilevän suurta uhkaa...
Kateellinen maalaiskaunotar Alice tekee kaikkensa, että syy lankeaisi Audreyn niskoille, ja perin juurin järkyttyneet peltohiiret onkin helppo saada uskomaan, että kaupungista tullut hienohelma veljeilee pimeyden voimien kanssa.

Tämä kirja oli mielestäni hieman tylsempi kuin aikaisempi osa. Ei sillä, että se ihan syvältä olisi ollut, mutta jotenkin esimerkiksi pellolla ollut takaa-ajokohtaus ei ollut yhtä jännittävä kuin jos oltaisiin oltu viemäreissä, kuten edellisessä kirjassa. Tämä toisen osan loppuratkaisu oli omalla tavallaan ihan hyvä ja toisaalta taas en ollut tyytyväinen. Ei Joonas sillä tavalla olisi saanut kuolla, kun se selvästi kuului yhteen Alisonin kanssa D: Enkä myöskään Akkikujun kuolemasta pahemmin pitänyt. Se rotta ehti jo nousta yhdeksi suosikkihahmoistani ja sitten se heittää veivinsä noin.