Risto Isomäki
Kansikuva

Sarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani. Se on fiktio, jonka lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueiden pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukuttamien suurten kaupunkien raunioita.

Intialainen meriarkeologi, Amrita Desai, tutkii meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Mitä alueella oikein tapahtui kymmenen tuhatta vuotta sitten? Mikä pysäytti elämän kaupungeissa siihen paikkaan? Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen ja työtoveriksi ilmaantuu outo mies, venäläinen Sergei Savelnikov. Juuri samaan aikaan Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen, törmää tekijään, joka yhdistää Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjäätiköt ja Bahamansaarten suuret, mystiset kivenlohkareet toisiinsa yllättävällä tavalla. Pienistä puroista syntyy suuri virta ja pian tajutaan, että ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Nyt on tosi kyseessä. Mutta onko tutkijoilla tarpeeksi aikaa? Entä pystyvätkö vallankäyttäjät tekemään kyllin nopeasti oikeita päätöksiä ja riittävätkö nekään enää?

Tämä kirja oli yksinkertaisesti mykistävä lukukokemus ja suosittelisinkin tätä kaikille ehdottomasti luettavaksi. Isomäki on kirjaa kirjoittaessaan ilmeisesti ollut hyvin perillä erilaisista jäätiköistä tiedetyistä luonnonlaeista ja muista vastaavista sillä kirjan hahmot kuulostivat vakuuttavilta puhuessaan esimerkiksi Intian historiasta ja miettiessään miten kapungit ovat merenpohjaan voineet päätyä. Kokonaisuuten kirja oli oikein hyvä, joskin pari pikkuseikkaa jäi minulla hampaankoloon kalvamaan. Olihan se toki hyvä saada Sergei unohtamaan entinen vaimonsa ja näin, mutta minusta Sergein ja Amritan parittaminen keskenään tuli melko äkkiä ja oli kirjan tapahtumien kannalta melko tarpeeton juonenkäänne. Myös Susan Changin elämäntarina murhatusta äidistä ja niin edelleen, kuulosti melko kliseiseltä ja epäuskottavalta. En väitä etteikö niin voisi tapahtua, mutta näin animen, mangan ja foorumiroolipelien suurkuluttajana tulee vastaan liikaa hahmoja, joilta on molemmat vanhemmat tai toinen heistä kuollut. Ehkä siis tuosta johtuu karastamiseni noita hahmoja kohtaan, joiden menneisyys on ah-niin-traaginen kun äiti ja isä tai jompikumpi on tapettu. Muutamia muita vikoja olivat lopun nopeus. Itse olisin mieluummin lukenut jotakin siitä, miten Jäätuuli projekti saatiin liikkeelle. Nyt tuntui ettei sitä saatu edes alkuun, kun keskityttiin vain siihen kuinka Kari ja Amrita jäätiköllä pärjäsivät eksyttyään ja melkein heti pelastamisen jälkeen se jäätikkö sieltä sitten tuleekin alas. Loppu tuntui siis aika kiireellä kyhätyltä ja sitten on vielä sekin fakta, että miten se aalto saattoi olla niin iso jo avomerellä, kun Sergei ja Amrita olivat laivalla? Mitä itse Googlesta tietoa etsiessäni katsoin, niin tsunami aalto voi merellä näyttää ihan tavalliselta pieneltä laineelta ja isoksi se kohoaa vasta rannikolla, veden madaltuessa ja rannan tullessa vastaan. Tässä tapauksessa aallonhan olisi kuulunut nimenomaan pienentyä kauemmas jäätiköstä mentäessä ja kohota valtavaksi Tsunamiksi vasta rannikolla? Lopun epilogiin olisin vielä kaivannut tarkempaa tietoa muiden henkilöiden kohtaloista. Selvisivätkö Susan ja Pierre? Ja miten muu maailma selvisi onnettomuudesta? Varmasti nykyajan oloissa olisi sisämaassa asuneita ihmisiä selvinnyt ainakin Amerikan ja Euraasian alueilla, sillä ei kai jäätikön aiheuttama megatsunami nyt niin iso voi olla että putsaisi perusteellisesti kaikki mantereet ja jättäisi eloon vain kourallisen ihmisiä?

Joka tapauksessa, tämä oli puutteistaan ja vioistaan huolimatta oivallinen kirja ja pitäisi kyllä jokaisen lukea tämä, heti kun mahdollista. Ehkäpä se herättäisi ainakin meidät suomalaiset meittimään ilmaston lämpenemistä ja mannerjätiköiden sulamista hieman tarkemmin ja tekemään parempia valintoja elämässään. Sen sijaan että sen kahden kilometrin matkan töihin menisi autolla, voisi käyttää mieluummin julkisia liikennevälineitä tai pyörää. En tiedä onko kirjaa käännetty englanniksi, mutta parasta olisi jos näin tapahtuisi. Saataisiin tämä opus mahdollisimman monen ihmisen luettavaksi. Itse koin jonkinlaisen herätyksen tämän luettuani ja pyrinkin elämään sen mukaan. Ei omaa autoa minulle kiitos. Tyydyn mieluummin joukkoliikennevälineisiin ja pyörään.