Stephen King
Kansikuva

Arnie on mitättömän näköinen näppylänaama, josta eivät piittaa juuri muut kuin ainoa kaveri Dennis ja tyttöystävä Leigh. Mutta sitten kuvaan ilmestyy Christine, tulipunainen vuoden 1958 Plymouth. Se herättää Arnien mekaanikonvaistot ja myös tosi rakkauden - sillä mitä muuta on tuo kiihko, jolla Arnie ryhtyy palauttamaan Christinen voimaa ja kauneutta? Ja Christine vastaa rakkauteen: sen kuhmut ja lommot siliävät kun Arnie vain katsookin niihin. Mutta se on mustasukkainen rakastettu eikä siedä kilpailijoita. Yön hetkinä se kiitää pitkin teitä tuoden tuhoa ja kuolemaa niille, jotka ovat loukanneet Arnieta tai yrittäneet vieroittaa hänet Christinestä. Ja lopulta auton demoninen raivo tarttuu myös Arnieen...

Takakannen tekstin tekijä, kuka lieneekin ei ilmeisesti ollut lukenut koko kirjaa kuin sieltä täältä, sillä Leigh tuli vastan Christinen ostamisen jälkeen ja väri ei ollut tulipunainen vaan punavalkoinen, se tehtiin moneen kertaan selväksi kirjan aikana. Joka tapauksessa, tämä oli jo parempaa tuotantoa kuin Tulisilmä, ainakin omasta mielestäni, vaikka itsekseen ajeleva riivattu auto ei paljonkaan säväyttänyt. Tosin jos itse kokisi vastaavaa niin melko varmasti säväyttäisi, mutta näin kirjana ei. Ei mitään järin kauheaa tavaraa, vaikka välillä saikin pidättää hengitystään että mitäs seuraavaksi. Yhden ainoan kirjoitusvirheen silmäni huomasivat kirjasta ja lukemani painoksen kansikuvasta propsit tekijälle. Vaikka en itse järin kauhuissani ollutkaan vaikka Stephen Kingiä on kauhun kirjailijana kehuttu, niin kansikuva oli aiheeseen sopivan pahaenteisen näköinen. Sellainen synkkä ja uhkaava, aivan kuin Christine olisi juuri lähdössä ajelulle ja tappamaan taas jonkun.